perjantai 20. marraskuuta 2015

Terroristien kuolemantuomiot, luottamustehtävissä olevien palkankorotus, huijaukset, takinkäännöt ja vatuloinnista sipilöintiin.

Terve toverit!
Tässä on tovi vierähtänyt ensimmäisestä kirjoituksesta ja paljon on ei-hyväksyttävää tapahtunut ympäri maailmaa ja varsinkin täällä Suomessa. Pahin ei-hyväksyttävä tapahtui huhtikuussa, kun Suomen hallitukseen pääsi Kolmen Äässin PERSKEKO huijaamaan, riistämään, valehtelemaan ja vatuloimaan minkä takinkäännöiltään kerkeävät.

Leikkauslistallahan oli nyt peruuntunut eläkkeensaajien asumistuen yhdistäminen yleiseen asumislisään, pudottaen keskimäärin 60€ tuen määrää per eläkeläinen. Sitten oli pyhälisien ja iltalisien leikkaaminen, ensimmäisen saikkupäivän muuttaminen palkattomaksi ja Helatorstain sunmuiden muuttaminen palkattomiksi vapaiksi. Se sitten kaatui kun pääministerimme jätti kuuntelematta päivystäviä dosentteja, asiantuntijoita ja professoreja ja päästikin yhden kätilön katkeran kirjoituksen sydämeensä ja heltyi: ei kosketakaan noihin lisiin ja pyhiin, vaan annetaan kaikille palkansaajille lomarahaoikeus! Ja sitten leikataan kaikilta siitä lomarahasta 30%!

Kulunut vertaus, mutta sopii kuin rassi kokoomuspoliitikon kylkeen: Hölmöläisten palttoonjatkamista.

Se nyt on sanomattakin selvää vähän fiksummille yksilöille, että nuo järjettömät ja julmat kurjistamispäätökset ja niiden peruminen "kansan äänen kuulemisen" takia on semmoista sumutusta ja silmänkääntötemppuilua että Kuikka Koponenkin ihmettelisi suu auki hoo-moilasena että mitäs helvettiä nyt taas tapahtui?

Otetaanpa esimerkki tämän vuoden kevättalvella tapahtuneesta "Harjoitusvatuloinnista," jossa ilmoitettiin paskasta päätöksestä/tavoitteesta ja kuinka sankarimainen päättäjä kansan ääntä kuunneltuaan torppaa paskan idean. Puhun siis keskustapuolueen keskiolut-säädöstä.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77617-keskusta-vahvistaa-tavoitteena-iii-oluen-poisto-kaupoista
Tiivistettynä: keskusta haluaa laimentaa keskiolutta, jolloin kaupoissa myytäisiin folköliä ja mellanöliä ja Alko saisi vahvistettua öykkärimäistä monopoliaan saamalla keikystä korkeammat juomat ja niiden myynnistä saadut voitot itselleen (ja saahan ne panimotkin vähän).

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sipila-keskiolut-pysyy-kaupoissa-talle-keinolle-on-laitettu-ruksit-paalle/689192/
Tiivistys: Sipilä peruu visiot, mutta mainitsee ostavansa itsekin keppanaa kaupoista ja jatkaa "...mutta kai sitä pitäisi varmaan näyttää esimerkkiä ja ostaa vaikkapa kakkosta sen sijaan."

Mitäpä jos Sipilä näyttäisi esimerkkiä avaamalla sijoituksensa ja omaisuutensa julkisiksi, eikä suunnittelisi Stubbin kanssa hallintarekisteriä, joka mahdollistaisi verovarojen suuntaamisen veroparatiiseihin ja pääsisi sluibaamaan Suomen valtionkassan verovajeen paikkaamisesta?
(Pssst... tästä säädöstä on professorit, päivystävät dosentit, asiantuntijat ja jopa Poliisi ja verohallinto samaa mieltä, että se edistää rikollisuutta, rahanpesua ja veronkiertoa.)

Samalla voidaankin ottaa hieman kantaa uuteen ulkoministeriimme, joka on tunnetumpi oppositiosta huutelijana ja sutkauttelijana, jonka jyrkkä EI!-kanta maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin sekä EU:hun, Hyväveli-järjestelyihin, aborttiin, huumeisiin ja homoihin takasi hänelle paikan hallituksessa. Sittemmin äijä on vain kääntänyt takkiaan hyväksymällä turvapaikanhakijoiden määrän lisäämisen, uuden tukipaketin antamisen Kreikalle ja on pitänyt turpansa tukossa hallintarekisteristä aina siihen asti, kunnes se esitys pistettiin jäihin. Sitten alkoi Soinilta pisteiden kalastelu, sillä perussuomalaisten mentaliteettiinhan tuntuu kuuluvan voittopisteiden kalastelu sekä mitättömistä asioista että niistä, joihin ei tuntunut olevan osaa eikä arpaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/123930-timo-soini-ryhtyi-toimiin-kohuttu-hallintarekisteri-nyt-jaissa
Oppositiossa ollessaan Soini möykkäsi hallintarekisteriä vastaan, mutta hallitukseen ja ulkoministeriksi päästyään oli kiltisti hiljaa asian ollessa vielä menossa eteenpäin. Aika läpinäkyvää kikkailua, vai mitä muut ovat mieltä?


Sitten päästäänkin työ- ja oikeusministerin, Jari Lindströmin, sekoiluihin:
http://yle.fi/uutiset/oikeusministeri_voisin_ehka_kannattaa_kuolemantuomiota_terroristeille/8469063

Tämä nyt on verrattavissa siihen visiointiin, että turvapaikanhakijoille ja mamuille pitäisi olla omat ja heikoimmat sosiaaliset edut. Se on ihan Suomen Perustuslaissa ja Yhdenvertaisuuslaissa asetettu juttu, että laki on kaikille sama (vaikkei kaikki lait isonkenkäisiä koskekaan): leikkaat sosiaalietuuksia yhdeltä ryhmältä niin joudut leikkaamaan kaikilta. Tämä perustuslaillinen seikka ei ole ilmeisestikään selkeä sosiaali- ja terveysministerinä toimivalle Hanna Mäntylälle, sillä hän esittää kovempaa vastikkeellisuutta mamuille ja turvapaikanhakijoille. Hanna Mäntylähän on tällä hetkellä epäiltynä petoksesta. Ottaisitko sinä petoksesta epäillyn ja/tai tuomitun henkilön luottamustöihin? Luottamustöistä lisää myöhemmin.

Sit voitais vähän avata tuota termiä "terroristi."
Wikipedia sanoo termistä terrorismi seuraavaa:

"Terrorismi (ransk. terrorisme, latinankielisestä sanasta terrere, ’aiheuttaa kauhua, pelotella’) on yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon. "

Tässä tapauksessa taas juuri nuo viranomaiset ovat niitä pelonlietsojia. Sipilä pelottelee kansaa Suomen velkataakalla ja viennin putoamisella ja vaikeilla päätöksillä. Tiettyjä kansanosia pelotellaan juuri niillä leikkauksilla ja niiden määrillä: kuinka paljon nousee omavastuuosuus lääkkeistä, kuinka paljon laskee asumistuki, kuinka paljon vuokra tulee nousemaan ja kuinka se tulee vaikuttamaan pärjäämiseen kun tukien indeksit on jäissä...
Nykyinen hallitus koostuu siis terroristeista.

"Suomen kielessä on jossain määrin vakiintunut jako terrorismi- ja terrorikäsitteiden välille siten, että terrorismilla yleensä tarkoitetaan yksittäisten henkilöiden tai epävirallisten lain ulkopuolella toimivien järjestöjen toimintaa, kun taas terrorilla joko kansalaissodan osapuolten, tai julkisten viranomaisten tai viranomaisten tukemien järjestöjen taikka hallitusten toimintaa."

Nykyinen hallitus on visioinut ja tehnyt päätöksiä, jotka ovat Perustuslain vastaisia. He siis toimivat yksittäisenä ryhmänä lain ulkopuolisesti. Terroria on siis tukea nykyistä hallitusta, joka toimii Perustuslain vastaisesti visioidessaan lomaraha-asetuksia ja -leikkauksia. Nykyinen hallitus ja heidän tukijansa ovat siis terroristeja.

" Terrori (latinaksi terror, pelko) on hirmuvaltaa, ihmisten tarkoituksellista pitämistä pelon vallassa. Terroria harjoitetaan usein tarkoituksena lujittaa vallitsevan hallinnon valtaa, mutta myös päinvastoin sen arvovallan horjuttamiseksi."

Tässä kohtaa terroristeista koostuva hallitus kerää koko suoran: ihmisten pitäminen pelon vallassa, hallituksen vallan lujittaminen ja hallituksen arvovallan horjuttaminen. Nykyinen hallitus siis koostuu terroristeista, jotka kolmasosan ajasta ampuvat itseään jalkaan.

Kansanedustajille vuodessa 900€ lisää palkkaa.
Ihan eka reaktio normi kansalaisella taitaa olla että "kuinka ne kehtaa?!" No, näköjään ne kehtaa ihan helvetin hyvin.

Meinaako tämä sitä, että jos kaikki luottamustehtävissä työskentelevät eivät joudu enää maksamaan työttömyysvakuutuksia, niin koskeeko tämä esim. vartijoita, siivojia ja kaupan kassoja?
Nääs käsittääkseni juuri nuo tehtävät ovat luottamustehtäviä, sillä niissä käsitellään joko kiinteistön avaimia tai rahaa tai kumpaakin, eikä niihin hommiin pääse rikosrekisterin omaavat henkilöt, kuten tuomitut rattijuopot, väkivalta- ja talousrikolliset, joita ihmeen paljon on tuolla päättäjinä ja nimenomaan luottamustehtävissä.
Vai onko tämä nyt semmoinen esitys, että tämä tulee koskemaan vain ja ainoastaan yhtä ainutta marginaaliryhmää, joita on Suomessa vain 200 aktiivisina ja "pikkasen enemmän" entisiä vetämässä lonkkaa sopeutumiseläkkeen turvin?

Tähän väliin voisi pistää linkin ja referoida tekstistä pienen pätkän:

"...lain mukaan useimmissa ammateissa rikostausta ei ole este. Työnantajalla ei ole edes oikeutta tarkastaa työnhakijan rikosrekisteriä paitsi poikkeustapauksissa.
Näitä poikkeuksia ovat esimerkiksi työt, joissa ollaan tekemisissä alle 18-vuotiaiden kanssa."

Tää nyt taitaa mennä tietämättömän ja kouluttamattoman pohdinnaksi, mutta eikös kansanedustajat ja ministerit ole tekemisissä koko Suomen kansan kanssa? Vauvasta vaariin, Irmasta M'Butuun, kaikilta neljän tuulen suunnalta?
No mutta, saivarteluksihan tää menee, sillä säännöt ja lait ei ole kaikilla samat, kuten ei mahdollisuudetkaan. Tekstissä sanotaan, että "– Missään tapauksessa se ei saisi leimata loppuelämäksi. Kyllä meillä on kokemusta ja tutkimustietoa, että rikokseen syyllistyminen kerran ei tarkoita, että ihminen lähtisi siitä rikolliselle uralle, Mäki sanoo."
Ihan pakko saivarrella lisää ja ottaa esille aihe "Jyrki Kataisen asiakirjaväärennös." Jyrkihän väärensi kokouspöytäkirjan ja pääsi sillä puolueensa nuorisojärjestön puheenjohtajaksi. Siitä Jyrkin ura eteni Suomen pääministeriksi asti, kunnes kesken kauden luikki Alexander Stubbin saamilla europarlamenttiäänillä mepiksi ja läpystä vaihtoi pääministerin pestin Stubbin hoidettavaksi.

Hieman lisää kansanedustajien ja ministerien epärehellisyydestä.


Hallitus tarvitsee lisärahaa maahanmuuton menoihin

Tuota rahaa tuskin repäistään säästämällä vaikkapa edustusautoista, torkkupeitoista, kanslioiden kukista, koulutustilaisuuksien järjestysmaiden uudelleenvalinnassa tai lounasravintolan tarjonnan "maalaistamisella."
(Maalaistaminen = muistatteko kun Mikael Jungner vielä YLEn pääjehuna ollessaan itki säästöjen kohdistuvan lounassusheihin? Eli ei mitään vitun susheja vaan kaalilaatikkoa ja Janssonin kiusausta, niinkuin peruskoululaiset syö.)

Jopas oli vuodatus, toivottavasti jaksoit lukea.

MUOKS:
Ihan näin loppuun pitää palata tuohon Jari Lindströmin kuolemantuomio-lausuntoon ja terroristeihin vielä sen verran, että pari kännistä teinijätkäähän kivitti asuinnaapurustossaan koulun ja päiväkodin ikkunoita toistuvasti. Asia tuli julkisuuteen vasta sitten, kun jätkikset päättivät kivittää Alexander Stubbin ikkunoita ja harjoitella vähän tarkk'ammuntaa impalla. MTV:n uutisointia, päättäjien reagointia ja SUPOn kiskominen mukaan juttuun kertoo karua kuvaa sekä maksetun median ja keltaisen lehdistön (Iltasilsat) suurentelevasta ja huomiohakuisesta (ja jopa harhaanjohtavasta) otsikoinnista ja uutisoinnista että myöskin lainvalvojien asioiden priorisoinnista. Jätkät saivat jatkaa ilkivaltaansa läheistä koulua ja päiväkotia kohtaan kuukausikaupalla toistuvasti, mutta vasta kun Stubbin koti sai hittiä, niin vasta sitten tuli päätös sikailulle. Tosin ei ennenkuin tapahtunut rikos oli vain ja ainoastaan silmitöntä vihaa huokuva, ennalta suunniteltu poliittinen täsmäterrori-isku silmäätekevän ministerin kotirauhaa ja perhettä kohtaan. Voi huoh. Lain asettamat rajoitukset ja luoma turva on kaikille sama.
Olisiko Jari Lindström, jos olisi suunsa aiheesta tuolloin avannut, suositellut vähintäänkin tervassa ja höyhenissä kierittämistä moisille terroristeille ja karkoitusta painot kaulassa kolera-altaaseen?
Se on muuten ihan kuoliaaksivaiettu juttu se ylireagointi ja paniikinomainen terroristi-iskuista vaahtoaminen heti tapahtuneen jälkeen. Jätkät vangitaan ilkivallasta ja ministerin kotirauhan ja omaisuuden rikkomisesta, mutta suurin menoerä ja tuomion aiheuttaja ei ole suinkaan ne toistuvat omaisuusvahingot koulu- ja päiväkotikiinteistöille, vaan nimenomaan se, että tuossa on valtion virkamiehen kotiin kohdistettu ilkivaltaa.
Kuoliaaksivaiettuja ovat myös kaikki ne lausunnot, joissa suoralla kädellä tuomitaan moiset vihaiskut, viharikokset, anarkismi ja terrorismi kirkasotsaisesti ja ylevästi omassa kaikkitietävässä pyhyydessään.
Vai onko tässä sitten se eräänlainen Suomi-mentaliteetti, missä "kännis ja läpäl" on hyväksyttävä normi, josta kuitenkin pitää rangaista jollakin tavalla mutta unohdetaan lopullisesti jos asia ei ole tarpeeksi vakava? Onko jätkien tulevaisuudessa tiedossa Alibin haastattelu ja mietteiden kysely, vai unohdetaanko Nykysuomen Ensimmäisen Poliittisen Viharikoksen ja Terroristi-iskun tekijät kokonaan? Veikkaan, että noi jätkät eivät tule saamaan mitään töitä niiden rikosrekisterimerkinnöillä, puhumattakaan mistään luottamustöistä.

Pistää mietityttämään tavallista kansalaista.

1 kommentti:

  1. Persuihin on kerääntynyt se kuona mikä muista puolueista on nakattu syrjään

    VastaaPoista